sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Ei kukaan ole seppä syntyessään - Live and learn

Viime viikolla minulta jäi väliin lasten yleisurheilukoulun apuohjaajana toimiminen, kun minulla oli vieraita, mutta tällä viikolla pääsin taas mukaan. Lajeina oli tällä kertaa pituushyppy, juoksu ja pallontyöntö. Lapsia oli monesta eri ikäluokasta, noin kaksivuotiaista seitsemänvuotiaisiin. Kaikki tuntuivat viihtyvät todella hyvin ja meillä ohjaajillakin oli hauskaa. Lasten riemua ja heittäytymistä on ilo seurata. Seuraavat kuvat puhuvat puolestaan.








Hepokatin pihalla kasvaa runsaasti viinimarjoja ja karviaisia, tosin vain talon omaan käyttöön, ei valitettavasti kerättäväksi. Punaiset viinimarjat ovat suosikkejani. Pienenä tyhjensin pihaltamme kaikki pensaat niistä, ihme etten muuttunut itsekin herukaksi. Pihapiiristä saa kauniita pöytäkoristeita kahvilaan, kuten tämä herukkapensaan oksa. Myös omenat alkavat kehittyä vähitellen puissa, en kuitenkaan taida ehtiä nähdä niitä kypsinä.


Ja ei viikkoa ilman vieraita! Torstaiaamuna sain puhelun tulevalta anopilta, että he ovat matkalla Hepokattiin poikaystäväni siskojen kanssa. Minulla oli iltavuoro, joten pääsin nauttimaan heidän seurastaan vasta myöhemmin illalla. Grillasimme makkaraa toisten majoittujien tekemässä valtavassa nuotiossa, jossa nakitkin kärähtivät saman tien, kun ne koskettivat pannua liekkien päällä. Mustista nakeista huolimatta meillä oli kiva iltahetki pikkunaposteltavista nauttien. Kävimme myös iltauinnilla Harjutien varrella sijaitsevan Kesäkioskin rannassa. Todella kiva pikku ranta, jossa ei iltasella ole ruuhkaa ja auringonlaskun näkee paikan päältä. Vesi oli lämmintä, mutta virkistävää työpäivän jälkeen.



Perjantaiksi olin pyytänyt aamuvuoron, koska iltapäivällä tiesin seuraavien vieraiden eli vanhempieni saapuvan. Aamupäivällä sanoin näkemiin anopille ja tytöille ja sitten otinkin jo seuraavia vieraita vastaan. Söimme keittolounaan, jonka jälkeen esittelin pihapiirin isälle ja äidille. Pikkuveljenkin piti tulla mukaan, mutta koska hänestä tuli vastikään veneenomistaja, ei hän kiireiltään ehtinyt. Jälkiruuaksi söimme kirsikoita, mansikoita ja herneitä aittojen edessä, jossa oli mukavan varjoisaa ja viileää näin helteillä. Illalla kävimme vielä uimassa äidin kanssa ja sitten söimme Hepokatin väen organisoiman iltapalan. Mitenköhän sitä enää osaa laittaa ruokaa kotona, kun on tottunut tulemaan näihin valmiisiin pöytiin, o-ou! Iltapalan syötyämme myös serkkuni perheineen saapui yöpymään Hepokattiin. Paistoimme heidän kanssaan vielä illan päätteeksi tikkupullat, jotka varsinkin hollantilaisia majoittujia ihastuttivat. Seuraavana päivänä oli taas aikainen aamu tiedossa minulle, joten tähän oli ilta hyvä päättää.


Lauantaina pakkasimme A:n kanssa kimpsut ja kampsut ja suuntasimme kohti Putikkoa, jossa järjestettiin Puistokirppis-tapahtuma, jossa edustimme Hepokattia smoothie- ja vohvelibaarin sekä I:n pitämän karkkikärryn voimin. Asiakkaita riitti jopa ruuhkaksi asti, mutta puolen päivän jälkeen ihmisvirta tyrehtyi ja heitä tuli vain tiputellen. Onneksi olimme saaneet hyvän kauppapaikan varjosta, joten kenenkään ei tarvinnut pyörtyillä kuumuudessa. Smoothieiden myynti oli varsin runsasta, mikä tietysti johtui jopa tukalan kuumasta säästä. Kolmen maissa ängimme kaikki tavarat taas autoon ja köröttelimme takaisin Vaahersaloon. Tavaralastin purettuamme saatoin päättää työpäiväni ja jatkaa seurustelua vanhempieni kanssa, jotka olivat toimineet sen aikaa koiravahtina serkkuni koiralle. 



Teimme retken Kerimäelle, jossa sijaitsee maailman suurin puukirkko. Kirkon vieressä sijaitsee kellotapuli, johon pääsee ihastelemaan maisemia maksamalla 2 € ja kiipeämällä lähes pystysuoria portaita noin 50 askelmaa. Päälläni ollut maksimekko ja korkeanpaikankammoni olivat oikein omiaan kiipeämiseen puiden latvojen korkeudelle. Ylhäältä oli kyllä kieltämättä sen arvoiset maisemat. Kävimme toki myös itse kirkossa sisällä. Vaikka käynkin kirkossa noin kerran vuodessa, niin kyllähän kaunista rakennusta osaa aina arvostaa. Pidin erityisesti käytävän kattokruunuista, jotka olivat vieläpä melko matalalla. Kirkon vieressä oli kiva kahvila, jossa nautiskelimme pientä purtavaa ja koira odotteli sillä aikaa koiraparkissa. Loppuillan istuskelimme Hepokatin pihalla ja olimme syömässä iltapalaa, kun joku tuli sanomaan, että Veikko-vuohi on karannut. Sitä sitten jahtasimme ensin vanhempieni kanssa, kunnes saimme vielä avuksemme karavaanareita. Saimme Veikon yhteistyöllä takaisin aitaukseen, mutta se hyppäsi saman tien takaisin portin yli ja sitten sitä taas jahdattiin. Kun saimme sen onnistuneesti toistamiseen aitaukseen, yksi karavaanareista rakensi väliaikaisen ratkaisun portin päälle, ettei se pääsisi ainakaan enää sinä iltana p
ois sieltä. Tämä on sitä todellista arkea Hepokatissa!






Viikon päätimme vanhempieni kanssa Savonlinnan retkellä ja syömällä parhaat muikut tiedätte kyllä missä. Sitten heidän olikin jo aika lähteä kotiin ja minun jatkaa vapaapäivääni pyykkiä pesemällä. Kyllä oli hieno viikko ja täytyy arvostaa sitä, että niin moni vaivautuu tänne monen sadan kilometrin päähän minua tervehtimään. Kiitos kaikille tähänastisille vieraille! Lisää on luvassa jo seuraavalla viikolla.

Viikon ihmetyksen aihe: Hepokatin väestä kaksi, A ja M, ovat minun kanssani samaa ikäluokkaa ja heidän seurassaan tunnen itseni välillä todella tumpeloksi kaupunkilaiseksi. He osaavat tehdä esimerkiksi kanakeiton alusta loppuun ilman reseptiä, leipoa pullaa, paistaa vohveleita ja tehdä tulet. Minä en ole tehnyt yhtäkään ruokaa vielä ilman reseptiä, kerran olen leiponut pullaa ja ne epäonnistuivat ja ensimmäiset tulet jouduin pakon edessä tekemään täällä. Myös ensimmäiset vohvelini paistoin Hepokatissa. Tuntuu, että näillä tytöillä on elämän perustaidot hallinnassa, kun minä niitä vasta opettelen. Ehkä olisi minunkin korkea aika opetella laittamaan perusruokia ulkomuistista, jotta ei tarvitsisi joka kerta olla ihan sormi suussa, että mitenkäs tämä nyt menikään. Arvostan sitä, että olen päässyt harjoittelupaikkaan, jossa olen päässyt tämänkin toteamaan.


Last week I missed the track and field club for kids because I had visitors, but this week I was again there to help A with the club. This week’s sports were long jump, running and throwing of a ball (sort of like shot put with a tennis ball).

We have a lot of different kinds of currants (red, black and white) growing on Hepokatti’s yard. The berries are only for the kitchen but the branches make beautiful centrepieces that also our guests can enjoy.

Not a week without visitors for me! On Thursday my mother-in-law-to-be called me that she and my boyfriend’s sisters are on their way to Hepokatti. They spent here one night and on Friday my own parents arrived. I had asked for a morning shift so that I could spend the evening with them. We had some bun on a stick which especially our guests from the Netherlands enjoyed.

On Saturday me and A packed our stuff and headed for Putikko where we represented Hepokatti at a flea market event. We had plenty of customers until noon when the rush-hour stopped and the afternoon was very quiet. After the day at the market I and my parents drove to Kerimäri where there is the world’s largest wooden church. Next to the church there is a bell tower where you can get by paying 2 € and climbing very steep stairs. But the view is totally worth the climb.
We ended the week with a trip to Savonlinna and after that it was time for my parents to head for home and for me to do the laundry. This was a great week and I appreciate it that so many people come here to visit me. Thank you for the guests so far! There are more to come.

The wonder of this week: There are two girls, A and M, working at Hepokatti that are the same age as me. Sometimes I feel like a clumsy city girl with them. They can for example make a chicken soup for start to finish without a recipe, bake buns and make a fire. I have never cooked without a recipe, I have once baked buns and failed and here I made my first fire because I had no choice. These girls have the basic skills for life when I’m still learning them. Maybe it’s time for me also to learn some basic foods so that I’m not totally clueless every time I try to cook. But I have to appreciate the fact that I was able to come here where I could find this out.     



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti